Hyvä tietää

Tälle sivulle on koottu joitain hyödyllisiä tietoja, joista on toivottavasti apua Tukholman matkallasi.

Ruotsin rahayksikkö on kruunu. Kruunu on vahvistunut suhteessa euroon. Yksi euro vastaa noin 9 kruunua. Suomalaisilla luottokorteilla voi nostaa rahaa pankkiautomaateista Tukholmassa.

Tukholmassa kello on tunnin Suomen aikaa jäljessä.

Tukholmaan matkustettaessa ei tarvita passia, mutta kuvallinen henkilöllisyystodistus on oltava mukana.

Niin kuin muuallakin, vastuu turvallisuudesta on myös Ruotsissa matkailijalla itsellään Ruotsi on turvallinen maa ja Tukholma turvallinen kaupunki, mutta normaalia varovaisuutta pitää noudattaa rahojen, luottokorttien ja arvotavaroiden käsittelyssä.

Hätätilanteissa auttavat paikalliset viranomaiset. Yleinen hätänumero Ruotsissa on 112 ja poliisin kiireetön numero 11414. Tukholman kantakaupungissa on kaksi ympärivuorokautisesti toimivaa päivystysvastaanottoa hätätilanteita varten: S:t Görans Sjukhus ja Södersjukhuset.

Kaupat ovat auki Tukholmassa yleensä arkisin ja lauantaisin klo 10–18 tai pidempään, ja useimmat Tukholman suurista tavarataloista ovat myös auki sunnuntaisin. Pankit ovat auki yleensä arkipäivisin klo 10 – 15, torstaisin pidempään.

Kansalliset vapaapäivät Ruotsissa ovat uudenpäivänpäivä eli nyårsdagen 1. tammikuuta, loppiainen eli trettondedag jul 6. tammikuuta, pitkäperjantai eli långfredag, pääsiäispäivä eli påskdagen, toinen pääsiäispäivä eli annandag påsk, vappu 1. toukokuuta eli första maj, helatorstai eli Kristi himmelfärsdag, helluntai eli pingstdagen, Ruotsin kansallispäivä 6. kesäkuuta eli Sveriges nationaldag, juhannuspäivä eli midsommardagen, pyhäinpäivä eli alla helgons dag ja joulupäivä 25. joulukuuta eli juldagen sekä tapaninpäivä 26. joulukuuta eli annandag jul.

Tukholman ilmasto on samankaltainen kuin Suomen rannikkokaupungeissa. Talvet ovat verrattain leutoja ja kesät lämpimiä. Kylmintä Tukholmassa on tammi-helmikuussa, jolloin pakkasta on keskimäärin pari astetta. Lämpimintä on kesä-, heinä- ja elokuussa, jolloin päivälämpötilat nousevat yli 20 asteeseen.


Kommentit

Hyvä tietää — 2 kommenttia

  1. Luottokortti on loistava matkakumppani ja oikeastaan se turvallisin ”valuutta”, koska vahinkojen kohdalla luottokorttiyhtiö on viime kädessä vastuussa tililtäsi luvatta maksetuista laskuista jne. Luottokortin kanssa on kuitenkin sellaisen kantajankin osattava olla varovainen etenkin PIN-numeron kohdalla. Sitä ei esimerkiksi tule koskaan kirjoittaa ylös sellaiselle paperille, jota kantaa tai säilyttää itse luottokortin kanssa samassa paikassa. Suosittelen jokaista luottokortin omistajaa lukemaan huolella kotrin turvallisuudesta mahtavasta artikkelista luottokortteja käsittelevällä sivustolla, osoitteessa:
    http://luottokorttivertailu.com/luottokortin-turvallisuus/

  2. Ja toinen tärkeä lomaseuralainen on Kelan Eurooppalainen sairaanhoitokortti, jonka saa ilmaiseksi ja halutessaan automaattisesti edellisen vanhentuessa. Sillä saa ainakin sen terveydenhoidon paikallisten ehdoilla, ei tartte yksin sitä varten ottaa matkavakuutusta. EU:n alueella itse käytän sitä aina, jos tulee asiaa sairaalaan tai lääkäriin jonkin äkillisen sairauden tai tapaturman kokhdalla, esimerkiksi Englannissa lipsahdin kadulla ja nyrjäytin nilkan ja Roomassa mopoilija kaatoi ja murtui ranne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>