Saaristoon

Tukholman edustalla levittäytyvään saaristo on Ruotsin suurin ja koko Itämeren suurimpia. Siihen kuuluu noin 30 000 saarta, luotoa ja särkkää. Tukholman saaristo ulottuu noin 80 kilometriä kaupungista itään ja siellä sijaitsee noin 50 000 vapaa-ajan asuntoa. Jotkut saarista ovat suuria ja asuttuja, toiset vain kallioisia majakkasaaria tai ruohikkoisia pikku särkkiä.

Saaristossa on paras vierailla kesäaikaan toukokuusta syyskuulle, ja varsinainen sesonkiaika on juhannuksesta elokuun puoliväliin, jolloin monien saariston kaupunkien kuten Vaxholmin väkiluku moninkertaistuu lomalaisten takia.

Paras tapa saaristoon tutustumiseen on sisävesilaivalla, mutta saaristoon pääsee ja siellä voi liikkua kohteesta riippuen myös busseilla, junalla, pyöräilemällä, kävellen, omalla autolla tai taksiveneillä. Laivaliikennettä hoitavat Waxholmsbolaget, Cinderellabåtarna ja Roslagens Sjötrafik. Myynnissä on 16-päivän saaristopassi, Båtluffarkortet, joka oikeuttaa laivamatkoihin rajoituksetta koko saaristossa. Kortin voi ostaa Tukholman matkailuneuvonnasta Sergelin torilla.

Jos aikataulusi on kiireinen, voit noin tunnissa tutustua kaupunkia lähimpinä oleviin kohteisiin Gustavsbergiin ja Värmdöön, Fjäderholmarna-saariin sekä Vaxholmin saaristokaupunkiin.

Fjäderholmarna-saaret ovat vain noin 25 minuutin laivamatkan päässä ja ne ovat myös paikallisten suosima retkikohde. Suurimmalla saarella on useita ravintoloita ja kahviloita, kuten suositut Fjäderholmarnas Krog ja Rökeriet. Lisäksi löytyy myös kesäteatteri, viskikellari, lasitehdas, käsityöläisten myymälöitä ja pieni museo. Fjäderholmarna-saarille on laivayhteys Slussenilta tai Nybrovikeniltä, ja laivoja kulkee puolen tunnin välein kesäkauden aikana.

Vaxholm on pieni saaristokaupunki, jonne on laivalla tunnin matka Tukholman keskustasta. Sinne pääsee lisäksi myös bussilla. Kaupunki sijaitsee kauniilla paikalla keskellä saaristoa, joten se on tärkeä laivaliikenteen keskus. Kaupunki itsessään on ehdottomasti vierailun arvoinen varsinkin kesäaikaan. Vaxholmin linnoitus on mielenkiintoinen käyntikohde, jossa toimii kesällä myös pieni museo. Kesällä linnoitukselle on satamasta laivayhteys 20 minuutin välein. Kaupungin vanhoissa kortteleissa Norrhamnenissa on kahviloita, pikkukauppoja, taidenäyttelyitä, ilmainen kotiseutumuseo ja hiekkaranta.

Gustavsberg on Värmdön kunnan keskustaajama. Se sijaitsee noin 22 kilometriä itään Tukholmasta. Värmdön 35 000 asukkaasta noin 10 000 asuu Gustavsbergissa. Gustavsberg on tunnettu siellä sijaitsevan vuonna 1825 perustetun Gustavsbergin posliinitehtaan ansiosta. Gustavsbergissa sijaitsee myös uusi Artipelag, joka on kansainvälinen taide- ja kulttuurikeskus. Artipelagissa on myös designkauppa ja kaksi ravintolaa.

Muita suosittuja kohteita ovat kahden tunnin päässä Tukholmasta sijaitseva, kalastajatorpistaan tunnettu Möja sekä suositun vierasvenesataman, hienon hotellin sekä eläväisen ravintola- ja baaritarjonnan Sandhamn. Niinikään parin tunnin matkan päässä keskisaaristossa sijaitsee mökkirakentamaton ja rauhoitettu Grinda, jonne vieraita vetävät ulkoilumahdollisuudet, koskemattomat rannat sekä tasokas Grinda Wärdshus ravintoloineen ja majoituksineen.

Hyvä kohde on myös Utö, jossa on vanhan rautakaivos ja useita majoitusmahdollisuuksia. Ajamalla saaren toiseen päähän voi jatkaa Nynäshamniin, mistä voi palata Tukholmaan junalla. Polkupyörä kulkee lisämaksutta myös junassa.

Voit viipyä saaristossa myös pidemmän aikaa ja majoittua merellisissä tunnelmissa niin perinteisessä majatalossa, tasokkaassa hotellissa, edullisissa hostelleissa ja vuokramökeissä. Suosituimmissa saarissa matkailupalveluja on saatavilla ympäri vuoden. Saariston ravintoloihin matkataan joulunalusaikaan esimerkiksi joulupäivällisille ja -markkinoille. Myös konferenssimatkailu on merkittävää. Siksi majoitustarjonta on laajempaa kuin Suomen saaristossa.

Saaristossa voi veneillä, patikoida, kalastaa, meloa kajakilla, pyöräillä, harrastaa jääpurjehdusta tai marjastaa ja sienestää. Ateriat voi valmistaa itse leirintäalueiden grillipaikoilla tai nauttia ruotsalaisissa saaristoravintoloissa. Lasten kanssa matkustavalle Ruotsi on loistava matkakohde, ja saaristoon tämä pätee mitä parhaiten. Lapset otetaan huomioon kaikkialla vuokramökeistä yhteysaluksiin, ravintoloihin ja pyörävuokraamoihin


Kommentit

Saaristoon — Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>